TERVETULOA
 
 
 
 

TERVETULOA


Kesän avauspelit pelattiin onnistuneesti

Toukokuu 19, 2012 | Jake

Lauantaiaamun paintball-pelit pelattiin hyvässä säässä nummen kentällä. Paikalle oli tullut vähän toistakymmentä pelaajaa. Kentällä oli säpinää, kun talvitauolta takaisin kentälle päässet FoPan kaveritkin olivat aivan intoa täynnä. Sekaan mahtui myös kaksi nuorempaa kaveria, jotka olivat ensimmäistä kertaa koittamassa paintballia.


Kentällä nähtiin myös kaksi nuorta paintball-pelaajaa.


Kentän hienosäätöä!

Toukokuu 17, 2012 | Jake

Huomenna porukalla hienosäätämään nummen kenttää ennen kauden ensimmäistä paintball-peliä. Tarkoitus olisi rakentaa muutama lisäsuoja ja sijoitella vanhoja suojia uusiin paikkoihin. Hommat aloitellaan iltapäivällä noin klo 16.00

Kaikki FoPan jäsenet saa tulla mukaan.


Kauden 2012 ensimmäinen peli.

Toukokuu 5, 2012 | Jake

ILMOITTAUTUMINEN SULJETTU!

Pelit pelataan LAUANTAINA 19.5.2012 klo 11.00 alkaen nummen kentällä forssassa.
KAIKKI PELAAJAT PELIVALMIINA TASAN KELLO 11.
Paikan päälle on tultava siis ajoissa.


Nummen kentän verkko talvisäilöön

Lokakuu 20, 2011 | FoPa

Paintballverkko on tänään Jaken, Seban ja Mikon toimesta purettu ja viety talvisäilöön.
Kauden 2011 ulkopelit siis ovat paketissa. Seuraavan kerran numella pelataan keväällä 2012.

Kiitos kaikille FoPalaisille ja niille vuokrapelaajille jotka olivat mukana pelaamassa paintballia tällä kaudella! Ensi vuonna uudet kujeet ja kaikki taas innolla mukaan.

FoPa yrittää talven aikana järjestää pelireissun johonkin sisähalliin, mutta siitä myöhemmin...


Kauden 2011 viimeinen ulkopeli.

Lokakuu 7, 2011 | FoPa

Peli pelataan PERJANTAINA 14.10.2011 klo 17.00 alkaen nummen kentällä forssassa.
KAIKKI PELAAJAT PELIVALMIINA SIIS TASAN KELLO 17.
Paikan päälle on tultava siis ajoissa.

Nyt  kaikki ilmoittautumaan paintti-peleihin! :)

ILMOITTAUDU PELAAMAAN > (ilmoittautuminen suljettu 13.10.2011, 15:25)


Viikonloppupelit lauantana 24.9.2011!

Syyskuu 20, 2011 | FoPa

NYT ilmoittautumaan viikonlopun paintti-peleihin!

MUKAAN PELAAMAAN >>> 

Ilmoittautuminen suljettu!



Viikonloppupelit nummen paintball-kentällä!

Syyskuu 6, 2011 | FoPa

NYT ilmoittautumaan viikonlopun paintti-peleihin. Kaverit mukaan myös!!!

ILMOITTAUDU >>>


Foge-Games 27.8.2011

Elokuu 28, 2011 | FoPa

FoPa järjesti pienimuotoisen 5-man turnauksen uudella nummen paintball-kentällä lauantaina 27.8. Turnaukseen osallistui 4 joukkuetta ja palkintona oli komea kannu, mitalit ja forssan mestaruus!

Ensimmäisen Foge-Games mestaruuden nappasi itselleen F-Damage. Joukkueeseen kuului J Tuomola, Koskinen, H Tuomola, Metsistö ja Laajalehto.

SIJOITUKSET:
1. F-Damage
2. Lihayksikkö
3. Jusa-Team
4. Maissilapset

Kiitos kaikille mukana olleille. Ensi vuonna uudestaan!


Viikkopelit 17.8.2011

Elokuu 15, 2011 | FoPa

Kaikille avoimet paintball-pelit nummen kentällä keskiviikkona 17.8. klo 18.00-20.00

Ilmoittaudu mukaan sivuillamme, klikkaa TÄSTÄ!

Vuokrahinnat löydät täältä >>



MUUTOS! keskiviikon pelit siirretty päivällä eteenpäin.
Viikkopelit nummella torstaina 11.8!

Elokuu 5, 2011 | FoPa

FoPa järjestää kaikille avoimet viikkopelit uudella nummen paintball-kentällä torstaina 11.8.2011 klo 18.00.
Pelit kestävät noin 2 tuntia.

Ilmoittaudu mukaan sivuillamme, klikkaa TÄSTÄ!

Vuokrahinnat löydät täältä >>



Mikko Sundholm liittyi FoPa:n tiimiiin

Elokuu 4, 2011 | Jake

Mikko Sundholm liittyii 4.8.2011 Forssa Paintball joukkueeseen!

Vuokrapelaamisen kautta kipinän saanut Sundholm päätti tulla mukaan Forssan kovimpaan paintball-porukkaan! :)
Omat varusteet on pistetty tilaukseen ja kohta postilaatikkoon tipahtaa uuden karhea ETEK sekä muut pelivarusteet. Niitä odottellessa kannattaa käydä tsekkaamassa muiden
FoPan pelaajien esittelyt klikkaamalla alapuolella olevaa linkkiä.
Lue lisää...



Viikkopelit nummen paintball-kentällä!

Heinäkuu 30, 2011 | FoPa

Uusia nummen kentän avauspelikuvia lisätty photobucketin kuvapalveluun.
Käy tsekkaamassa media-sivuilla. >>

Kansiosta löytyy myös kuvia nummen kentän rakennusvaiheista.


Viikkopelit nummen paintball-kentällä!

Heinäkuu 30, 2011 | FoPa

FoPa järjestää kaikille avoimet viikkopelit uudella nummen paintball-kentällä keskiviikkona 3.8.2011 klo 18.00.
Pelit kestävät noin 2 tuntia.

Ilmoittaudu mukaan sivuillamme, klikkaa TÄSTÄ!

Vuokrahinnat:
Viidelle ensimmäiselle ilmoittautuneelle kaikki varusteet ja 500kpl kuulia hintaan 25 euroa.
Sen jälkeen vuokrahinta kaikilla varusteilla ja 500kpl kuulia hintaan 30 euroa.


Grand Opening uudella paintball-kentällä!

Heinäkuu 24, 2011 | FoPa

Perjantaina 29. heinäkuuta 2011 avataan Forssan uusi paintball-kenttä testipeleillä alkaen
klo 18.00. Yleisölle varattu katsomotilaa ihan kentän vierestä, joten tervetuloa seuraamaan lajia.

Pellin voi osallistua myös vuokrapelaajat.

Ilmoittautuminen peleihin avattu. Ilmoita itsesi ja kaverisi mukaan pelaamaan!
[TÄSTÄ]


Nummen kenttä - talkoot vol. 3

Heinäkuu 10, 2011 | FoPa

Uusi kenttäprojekti on siinä vaiheessa, että verkon sekä verkon pidikkeiden asennus sekä suojien hommaminen on enää vaiheessa. Sunnuntain talkoissa tasoitettiin ja levitettiin hieno hiekka kenttäpohjaksi. Muutamaan tolppaan laitettiin jo verkon pidikerullat, joiden avulla verkko on helppo tiputtaa alas pelien jälkeen.

Suunnitelmissa oli, että lauantaina 19.6.2011 olisi ollut uuden kentän avauspelit, mutta kun tuli suojien saamisen kanssa ongelmia, niin grand opening siirtyykin heinäkuun loppuun!

Uuden projektin kanssa on mennyt sen verran aikaa, että normaalit pelit ovat jäännet armotta vähemmälle. Toivottavasti pian kenttä on valmis ja vanhat, sekä uudet pelaajat ovat taas innokkaasti mukana!!!


Uuden paintball-kentän rakkennustalkoot pe 1.7

Kesäkuu 25, 2011 | FoPa

Tervetuloa kaikki Forssa Paintball jäsenet perjantaina 1.7 talkoisiin nummen-kentälle.
Tarkoitus olisi päivän aikana saada verkkotolpat pystytettyä.

Lue lisää foorumilla >>


Pelipäivä perjantaina 3.6.2011

Tokokuu 24, 2011 | FoPa

Forssa Paintball järjestää kesän ensimmäisen pelipäivän tammelan suvilahdessa perjantaina 3.6. Vuokrapelaajat ovat myös tervetulleita pelaamaan kanssamme!

Ilmoittaudu heti mukaan pelaamaan klikkaamalla TÄSTÄ >>


Vuosi 2011 ja uudet kujeet

Maaliskuu 10, 2011 | FoPa

Forssa Paintball seuran johto on suunnitellut kesän 2011 varalle uusia kujeita. Suunnitelmissa on saada oma harjoittelu/pelialue Forssaan. Keskustelua on jo talven mittaan käyty kaupungin johtajien kanssa ja nyt vain odottellaan vastausta siltä suunnalta.

Suunnitelmat kohdistuvat siis vanhan laskettelupaikan Iso-Hunnarin lähimaastoon. Hunnarin "rinteiden" alapuolella on tasamaata joka sopisi hyvin juuri paintball-kentäksi. Tarkoitus olisi talkoilla rakentaa ns. konseptikenttä josta muokkaamme meille sopivan layoutin.

Seurailkaa ilmoittelua kevään aikana forssapaintball.net sivuostolta!


FoPa kiittää vuodesta 2010

Marraskuu 20, 2010 | FoPa

Forssa Paintball seuran toiminta hiljenee taas talven ajaksi. Ensi keväänä 2011 jatketaan taas uusin kuvioin. Kaikki vanhat ja uudet jäsenet sillon taas mukana!


Pelireissu Salon Paintball Keitaaseen

Syyskuu 24, 2010 | FoPa

Salon pelireissun ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYNYT!


Pelireissu Saloon

Syyskuu 16, 2010 | FoPa

Suunnitteilla on pelireissu Saloon Paintball Keitaalle 8.10.2010


4.9 lauantai-pelit

Elokuu 28, 2010 | FoPa

Pelit peruttu!


Holja-lauantai pelit 7.8.2010 | PERUTTU!

Elokuu 7, 2010 | FoPa

Lauantaina 7.8 kaikille avoimet paintball-pelit on peruttu liian vähäisen osanoton takia.



FoPa liitettiin Forssan Staga ry:n alle

Heinäkuu 31, 2010 | FoPa

Forssan Staga on Forssalainen rekisteröity yhdistys joka on perustettu vuonna 2010. Sen alle liitettiin Heinäkuun 30. päivä myös paintball-joukkue Forssa Paintball.

Forssan Staga nimellä pelataan salibandya sisä-suomen, kanta-hämeen lohkossa.

- Forssan Staga ry

 


Juha Pekkinen liittyi FoPa:n tiimiiin

Heinäkuu 29, 2010 | Jake

Juha Pekkinen 29.7.2010 liittyi Forssa Paintball joukkueeseen!

Vuokrapelaamisen kautta innostunut Pekkinen päätti tulla mukaan Forssan kovimpaan paintball-porukkaan! :)
Juha "Forssa Paintball Rocks" Pekkisen ja muidenkin pelaajien esittelyt näet klikkaamalla alapuolella olevaa linkkiä.
Lue lisää...


Kuvia lisätty

Heinäkuu 24, 2010 | Jake

Uusia paintball-kuvia lisätty kuvaboxiin. Uudet kuvat näet klikkaamalla tästä >>
Kuvat ottanut Juha Pekkinen.


Joukkueen kuva-albumi löytyy osoitteesta:
http://s663.photobucket.com/home/halvations/

(halvations ry)


Uusitun suvilahden pelikentän avaus LA 24.7.2010

Heinäkuu 18, 2010 | Jake

Nyt mukaan uusitulle suvilahden kentälle pelaamaan. Ensi lauantaina 24.7 tiedossa kaikille innokkaille laadukasta paintballia!

Vuokrapelaajat myös mukaan pelaamaan ja heti ilmoittautumaan
Lue lisää vuorapelaamisesta...


Jere Heikkilä

Kesäkuu 30, 2010 | Jake

Jere Heikkilä 29.6.2010 liittyi Forssa Paintball joukkueeseen!

Kaikki pelaajat löytyvät joukkue linkin takaa. 
Lue lisää...


10-kentän metsäpelit

Kesäkuu 28, 2010 | Jake

Tiedossa kunnon perinteiset metsämätöt, sunnuntaina 11. päivä heinäkuuta 10-kentällä!
Ilmoittaudu mukaan!

Vuokrapelaajat myös ilmoittautumaan.
Lue lisää...



REPE-Games kuvia muutama lisätty sivuille

Kesäkuu 20, 2010 | Repe-Games järjestäjä

Repe-Games kuvat löytyvät TÄÄLTÄ!
Lisää kuvia tulossa myöhemmin...


REPE ilmoittautuminen suljettu!

Kesäkuu 18, 2010 | Repe-Games järjestäjä

Repe-Games ilmoittautumiset sulejttu, eli nyt on enää turha ilmoittautua mukaan peleihin. Mukavasti porukkaa kerännyt pelipäivän huono puoli on se että lauantaiksi on luvattu sadetta! 
Toivottavasti 21 vuokrapelaajaa sekä FoPan omat jäsenet pääsevät pelaamaan!


REPE-GAMES ilmoittautuminen avattu!

Kesäkuu 5, 2010 | Repe-Games järjestäjä

Repe-Games ilmoittautumiset avattu, joten nopeimmat äkkiä rustaamaan nimi listaan >>
Pelit pelataan 19.6.2010 suvilahden kentällä, Tammelassa. Ajo-ohjeita pelipaikalle voi kysellä joko FoPa foorumilla tai laittaa mailia joukkue (at) forssapaintball.net.




Kesän kuumin vuokrapelaajille tarkoitettu pelitapahtuma kesäkuussa!

Kesäkuu 1, 2010 | Repe-Games järjestäjä

Kesän kuumimman pelitapahtuman päivä on lyöty lukkoon! 19.6.2010 käydään jo 3 kertaa hyvin suosituksi vuokrapelaajien kesken järjestettävä Repe-Games.

Viime kesänä pelaamaan saatiin melkein 30 raudan kovaa pelimiestä.
Tänä vuonna pelaamaan odotetaan taas runsaasti porukkaa!

Tapahtuman parhaalle pelaajalle Forssa Paintball jakaa palkinnon!
Keskustelua lisää Foorumilla >>

Ilmoittautuminen Repeilyyn avataan lähipäivinä. Seuraa siis sivuston uutisia!!!

Forssa Paintball naamakirjassa

Toukokuu 21, 2010 | FoPa

Nyt kaikki liittymään Forssa Paintball ryhmään Facebookissa! 
Facebook-kuvakkeesta (alla) pääset kaikille avoimeen Forssa Paintball facebook-ryhmään.


Klikkaamalla tästä pääset seuraamaan ryhmän faneja ja uusimpia juttuja.

Seuraa meitä Facebookissa!!!



Pelipäivä 5.6.2010 suvilahden kentällä

Toukokuu 20, 2009 | FoPa

Kesän 2010 ulkopelit pärähtävät käyntiin suvilahden kentällä lauantaina 5.6.2010 klo 10.00
Peliin ilmoittautuminen on lisätty nettisivuille, joten kaikki innostuneet painttaajat mukaan pelaamaan!

Käy klikkailemassa itsesi mukaan peleihin!


Joukkuekuva 2009

[Suurinosa pelaajista puuttuu kuvasta]

Kuvassa
ylhäältä vasemmalta: Matti, Jarno A, Sami, Anssi ja Jouni.
Alhaalla vasemmalta: Antti S, Heikki, Ville-Valtteri ja Jarkko


Kesä 2009 pelattu

Lokakuu 7, 2009 | FoPa

Kesän 2009 ulkopelit on pelattu tämän vuoden osalta. Tänä kesänä joukkue sai käyttöön suvilahden vanhan karavaanarialueen paintball-kentän jota parantelimme hiukan. Pelikenttä olikin kovassa käytössä kunnostuksen jälkeen. Vain yksi peli pelattiin Humppilassa järvensuontien kentällä suvilahden laittamisen jälkeen.

Mahdollisista sisäpeleistä ilmoittellaan erikseen kaikille joukkueen jäsenille sähköpostitse.


13.9.2009 - Pelit ja kuvat!

Syyskuu 8, 2009 | WebMaster

Sunnuntaina 13.9.2009 pelit Tammelan kentällä. Paikalle tulleista pelaajista yritetään saada onnistuneet pelaajakuvat. Joukkuekuvakin on ottamatta tältä kaudelta, joten jos koko sakki saataisiin kokoon, niin sen voisi ottaa.

Pelit siis sunnuntaina sää varauksella. Nyt kun syksy armotta painaa päälle ja ilmoista ei koskaan tiedä, niin katsotaan pelipäiväaamuna mikä on tilanne. Ilmoitus pelien peruuntumisesta tulee kaikille ilmoittatutuneille viimeistään 1,5 tuntia ennen pelien alkua.

Kesän 2009 viimeisiä pelejä ollaan siis pelaamassa ja toivottavaa olisi, jos mahdollisimman moni pääsisi paikan päälle. Kauden päätössaunaa ollaan tsekkailtu tässä pikkuhiljaa ja siitä ilmoitusta tulossa vähän myöhemmin.

Kannattaa siis seurailla tiedotuksia foorumilla!


Miniporukalla loistopelit!

Elokuu 31, 2009 | WebMaster

Lauantaina 29.8 FoPan omalle porukalle järjestämässä pelissä oli niukasti porukkaa. 8 pelaajan minimiraja ei täyttynyt, mutta pelihinku oli niin kova, että 7 äijällä oli päästävä pelaamaan. Jopa Tampereeta asti tullut Matti oli niin innoissaan että lähti ajelemaan "pikkupelien" takia Fokeen. Mukana pelaamassa Matin lisäksi olivat Kempo, Vaittinen, Anssi, JarnoA, Jope ja Jake.
Porukalla kyllä ihmeteltiin, että MISSÄ IHMEESSÄ ON V-V? Joka pelissä kesän 2008 alusta asti ollutta V-V:tä ei vaan näkynyt pelikentällä. Oliko V-V maastoutunut niin hyvin vai mistä oli kyse?

Sikainfluenssan kourissa, ainakin melkein, sängyn pohjalla kieriskelly V-V ei vaan millään päässyt pelaamaan, vaikka hinkua olisi ollutkin. Pitkä ja tasainen peliputki siis katkesi pienen vaivaisen flunssan takia. No, ehkä V-V on taas liekeissä seuraavissa peleissä?

Se jää nähtäväksi, joten ei muuta kuin odottelemaan ensi kertaa.


FJK:n porukka mukana peleissä

Elokuu 15, 2009 | jake


Aamulla klo 9.30 kokoontui taas suvilahden kentälle loistava porukka pelaamaan paintballia!
Vuokrapelaajia mukana oli 16 ja FoPan pelaajia 11. Loistava sää takasi uskomattoman hyvät pelit.

Forssa Paintball kiittää kaikkia osanottajia!

Kuvia pelipäivästä julkaistu. Käy tsekkaamassa!


Repe-Games 2009 11.72009

Toukokuu 4, 2009 | forssa paintball


Viime vuonna hyvin osanottajia kerännyt Repe-Games järjestetään lauantaina 11. heinäkuuta lajista kiinnostuneille forssalaisille. Tapahtuma on suunnattu paintball-lajin vasta-alkaille tai vähän jo lajia pelanneille. Paikkoja on rajoitetusti ja suurin osa vuokravermeistä on jo varattuja. Kysy omaa vuokrasettiä ajoissa! Vuokrasetin hinta 30 euroa. Sisältäen aseen, maskin, kaasupullon, maastopuvun ja 250kpl kuulia.

Forssa Paintball jäsenille tapahtuma on avoin. Paikan päällä ilmahuolto vain Forssa Paintball jäsenille. Ilmoittautuminen peliin tulossa myöhemmin. Seuraa siis sivuston ilmoittelua!

Pelin järjestää Forssa Paintball

Lisätietoja voi kysellä osoitteesta
joukkue (at) forssapaintball.net

 
 

Forssa Paintball
Mainos_01 Mainos_02 Lähetä sähköpostia